Pelaajapolku Peimari Unitedissa

Peimari Unitedin menestyksen yksi tärkeimmistä palasista on vahva junioripolku, jonka kautta edustusjoukkue vahvistuu joka vuosi omilla junioripelaajilla.

Peimari Unitedin 10-vuotisella taipaleella omista junioreista on noussut yhteensä 35 pelaajaa Miesten edustusjoukkueeseen.

Kaudella 2020 joukkueessa pelasi jopa 10 omaa kasvattia, joista 5 on aloittanut oman taipaleensa Peimari Unitedissa seuran historian ensimmäisessä joukkueessa jo vuonna 2010.

Peimari Unitedin omat kasvatit:

(pelannut Peimarin junioreissa ennen Edustukseen nousua)

Nimi Kaudet edustuksessa Ensimmäinen kausi junioreissa
Dahl Patrik 2012-2015 2010
Ernvall Matias 2013-2016 2012
Gerlander Waltteri 2018-> 2013
Granqvist Niki 2014-2017 2012
Junnila Jani 2012-2016 2010
Kankaanranta Touko 2015 2013
Knuutila Kalle 2018 2013
Koivusalo Saku 2020-> 2012
Kuusvuori Eeri 2012-2013 2010
Laine Elmeri 2018-> 2012
Laine Santeri 2012-2020 2010
Leino Arttu 2014 2012
Leino Tobias 2017 2012
Lindstedt Erkka 2013-2015 2012
Louhola Jami 2016 2012
Lämsä Matias 2013-2017 2013
Murto Leo 2020 2017
Mäkilä Sami 2019 2017
Määttänen Aatos 2020 2017
Möykky Mikko 2012 2010
Nurmi Nico 2016-2018 2014
Paloniemi Atte 2012-2015 2010
Parkkunen Lauri 2012-2019 2010
Peippo Joonas 2013 2013
Peltola Anssi 2014-2017 2012
Pirhonen Miikka 2013-2017 2012
Salmiosalo Jesse 2012-> 2010
Salmiosalo Nico 2012-> 2010
Salonen Juuso 2012-2019 2010
Sundman Andreas 2019-> 2018
Söderberg Eemil 2013-2016 2012
Taskinen Akseli 2016-> 2012
Valtamo Ville 2014-2016 2012
Vihervirta Samuli 2012-> 2010
Vornanen Eero 2012-2020 2010


Pelaajapolku


Peimari United – Paimion ja Sauvon alueella toimiva jalkapallon erikoisseura.