Vuoden seuratoimijat 2020: Miia Suuronen ja Pertti Suuronen
Peimari United ryJulkaistu: 20.11.2020 00.00

Vuoden seuratoimijat 2020: Miia Suuronen ja Pertti Suuronen

Peimari Unitedin hallitus valitsi yksimielisesti pariskunta Suurosen tämän vuoden seuratoimijoiksi.

Miia ja Pertti Suuronen ovat jo usean vuoden ajan toimineet seuran vapaaehtoistyössä monin eri tavoin. Tämän lisäksi erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana he ovat tukeneet seuraa monin eri tavoin myös oman joukkueensa ulkopuolella.

Miia Suuronen

-On toiminut kaikissa miesten edustusjoukkueen kotiotteluissa järjestyksenvalvonnassa vastaavana ”oranssissa liivissä”.
-On ollut hoitamassa myös Akatemian ja naisten joukkueen buffetteja.
-On osallistunut ahkerasti moniin erilaisiin seuran talkootöihin mm. ottelutapahtumien ja kauden päätöstapahtuman järjestelyissä.

Pertti Suuronen

-On ottanut oman joukkueensa lisäksi myös Akatemian joukkueenjohtajan tehtävät ja tarvittaessa tuurannut myös miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtajan tehtävissä.
-On vastannut seuran pallopoikatoiminnan kehittämisestä edustusjoukkueen otteluissa
-On ollut mukana rakentamassa mm. Hakkispaanan kuvaustornia yhdessä Kaitsun kanssa.
-Järjesti ja siivosi Hakkispaanan välinevarastokontin yhdessä Eskon kanssa. Nyt kontissa on tavarat hyvässä järjestyksessä ja helposti löydettävissä, mikä on kaikkien yhteinen etu.
-Pertin aloitteesta Peimari United ja koko Sauvo pääsi mukaan ”Kentän laidalla” TV-sarjan kuvauksiin. Tulokset tästä saamme nähdä ensi kesänä, kun sarja tulee nähtäväksi TV 1:llä ja Yle Areenassa.

Lämmin kiitos Miialle ja Pertille hienosta työstä seuran toiminnan hyväksi!